Miksi hammasharjan harjaspää kannattaa vaihtaa?
Oletko kuullut hammaslääkärien suosituksen, että hammasharja pitäisi vaihtaa vähintään kolmen kuukauden välein ? Sama pätee myös sähköhammasharjoihin – tarkemmin sanottuna niiden harjaspäihin. Voisi ajatella, ettei hyväkuntoisessa ja muutaman kuukauden käytössä olleessa harjaspäässä ole mitään vikaa ja että sitä voi hyvin käyttää edelleen. Näin ei kuitenkaan ole, sillä harjaspäähän kertyy ajan mittaan erilaisia paljaalle silmälle näkymättömiä bakteereja ja muita mahdollisia taudinaiheuttajia. Tutkimustulokset ovat tältä osin hätkähdyttäviä: ihmisen suuontelosta on tiettävästi löydetty yli 700 erilaista bakteerilajia, yli 30 sienilajia ja useita viruksia, joista monet ovat onneksi tavallisissa olosuhteissa ihmiselle vaarattomia.
Siksi haluamme tehdä kaikkemme, jotta hampaamme ja suumme pysyvät terveinä. Terveet ikenet, säteilevä hymy ja se, ettei hammaslääkärissä tarvitsisi käydä kuin tarkastuksessa pari kertaa vuodessa! Tämän saavuttamisessa auttaa myös harjaspään säännöllinen vaihtaminen.
Milloin harjaspää pitäisi vaihtaa?
Sen laskeminen, milloin kolme kuukautta on taas kulunut, on epäilemättä vaivalloista. Philips Sonicare -sähköhammasharjoissa on kätevä ja yksinkertainen niksi, joka helpottaa kaikkien elämää ja tekee siitä mukavampaa : sen avulla huomaat helposti, milloin harjaspää pitää vaihtaa.
Harjaspään etuosassa on kaksi sinistä merkkiharjasta, jotka ovat uutena sinisiä, mutta muuttuvat kuluessaan valkoisiksi. Koska harjaamme hampaat joka päivä vähintään kahdesti, niiden kulumista on helppo seurata. Kun harjaspää on kulunut, sen voi vaihtaa ajoissa uuteen.
Hyvä neuvo! Harjaspää kannattaa vaihtaa erityisesti suuhygienistikäynnin jälkeen, jos olet esimerkiksi puhdistuttanut hampaasi soodapuhdistuksella tai poistattanut hammaskiveä. Muussa tapauksessa suuhygienistikäyntiin käytetyt aika ja raha menevät hukkaan, sillä vanhan harjaspään bakteerit pääsevät heti uudelleen kiusaamaan hampaitasi.
Löydä juuri sinulle sopiva harjaspää!
Jokaisen uuden sähköhammasharjan mukana tulee valmistajalta vähintään yksi harjaspää, yleensä kuitenkin 2–3 erilaista. Mukana tulevat harjaspäät ovat tarkoituksella erilaisia, jotta voit kokeilla niitä ja löytää juuri omille hampaillesi ja ikenillesi sopivimman vaihtoehdon. Philips Sonicare Harjaspäitä on saatavilla seuraavina vaihtoehtoina: a) erittäin pehmeät (UltraSoft), b) pehmeät (Soft) tai c) keskikovat (Medium). Uuden sähköhammasharjan mukana tulee tavallisesti keskikovia eli Medium-harjaspäitä.
Monilla on myös tapana painaa harjaa liian voimakkaasti hampaita ja ikeniä vasten, mikä aiheuttaa ongelmia, kuten vuotavat tai liian herkät ikenet. Uusissa sähköhammasharjoissa on tätä varten myös sisäänrakennettu paineanturi, joka ilmoittaa asiasta heti harjauksen aikana, jotta voit korjata harjaustekniikkaasi. Muussa tapauksessa kannattaa valita harjaspää, jonka käyttö ei satu hampaisiin tai ikeniin. Näin saat terveemmät ja vahvemmat ikenet sekä säteilevämmän ja valkoisemman hymyn, sillä tieteellisesti on osoitettu, että sähköhammasharja poistaa lähes 10 kertaa enemmän plakkia kuin tavallinen hammasharja.
Mikä harjaspää sopii sähköhammasharjaani?
Jos edellisestä harjaspään vaihdosta on jo kolme kuukautta ja tarvitset uuden, saatat uutena käyttäjänä miettiä, minkä harjaspään valitsisit. Tai sopiiko valitsemasi harjaspää varmasti hammasharjaasi? Philips Sonicare -sähköhammasharjoissa asia on tehty hyvin yksinkertaiseksi: niihin sopivat kaikki Philips Sonicare -harjaspäät. Myös lapsille tarkoitetut harjaspäät sopivat aikuisten hammasharjoihin. Kuten edellä kävi ilmi, sinun tarvitsee vain tietää, minkä kovuinen harjaspää sopii parhaiten hampaillesi. Sen jälkeen voit valita, haluatko tumman vai vaalean harjaspään. Philips Sonicare -harjaspäitä myydään kahden tai neljän kappaleen pakkauksissa, joista riittää yhdelle henkilölle vastaavasti kuudeksi tai 12 kuukaudeksi.
Kun siis seuraavan kerran harjaat hampaitasi, mieti hetki, milloin viimeksi vaihdoit harjaspään. Voit myös tarkistaa, ovatko harjaspään siniset harjakset jo muuttuneet valkoisiksi. Hammas32-verkkokaupassa on laaja valikoima Philips Sonicare -harjaspäitä lähes kaikissa tunnetuissa malleissa – tutustu valikoimaan täällä. Jos kuitenkin koet, että valinta on liian vaikeaa tai haluaisit mieluummin henkilökohtaisia asiantuntijaneuvoja, ota rohkeasti yhteyttä – autamme sinua sopivan tuotteen valinnassa!
Runsaasti hymyjä toivottaen!
Koottu 9. lokakuuta 2020. Lähteet: Wikipedia, Philips
#hammas32 #philipssonicare #tervesuuheaks #harjapead #hambaharjaotsik #sonicare
Philips Sonicare -harjaspäät



